Skip to content
_MG_7129

Konversio-optimointi ja testaus

Konversio-optimoinnin avulla kehitetty sivusto tuottaa enemmän tulosta

Konversio-optimoinnissa tavoitteena on saada sivustosi toimimaan optimaalisesti siten, että se tuottaa sinulle parhaan mahdollisen hyödyn. Pelkkä sivustolle eri kanavista ohjattava liikenne ei riitä, mikäli sivustosi ei palvele kohderyhmiäsi eikä saa heitä tekemään haluttuja toimenpiteitä sivustollasi.

Konversiolla tarkoitetaan sitä, että sivustolle määritelty yksittäinen tavoitteellinen toimenpide toteutuu. Konversio voi olla esimerkiksi ostos, yhteystiedon jättäminen uutiskirjettä varten, yhteydenottolomakkeen täyttäminen tai vaikka varaus. Tarkoituksena on siis päästä mahdollisimman optimaaliseen lopputulokseen mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Keinoja parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi on monia. Yleisin käytetty keino on AB-testaaminen eli parhaiten toimivien vaihtoehtojen etsiminen vertailua tekemällä, sillä se on nopein ja helpoin tapa todentaa mikä toimii ja mikä ei. Hyviä keinoja sivuston kehittämisen avuksi ovat myös Heatmap-mittaukset, käytettävyys- sekä pullonkaula-analyysit. 

Konversio-optimointi on tärkeää ihan jokaiselle sivustolle - kehitetäänkö sinunkin sivustostasi entistä toimivampi?

AB-testaus on nopea tapa testata ideoita sivuston konversioiden kasvattamiseksi

AB-testaus on helppo ja nopea tapa testata ideoita ja olettamuksia siitä, mikä kasvattaa sivuston konversioita. Tätä tarkoitusta varten kehitetyllä työkalulla voit rauhassa testata ajatuksia koskematta itse sivustoon. Näin voit välttyä tekemästä muutoksia pelkkien oletusten pohjalta, mitkä voivat lopulta osoittautua huonoksi käytettävyyden ja konversioiden kannalta.

AB-testaukseen löytyy useita erilaisia työkaluja ja niissä on eroja käytön, AB-testin perustamisen ja raportoinnin suhteen perusperiaatteen ollessa kaikissa kuitenkin sama. Oikean työkalun valitseminen on kiinni siitä, mitä ominaisuutta erityisesti arvostaa. Lisäksi osa työkaluista on maksullisia ja osa ei. Kustannuksillakin on usein vaikutus siihen, mihin työkaluun lopulta päädytään.

Yleensä kaikissa työkaluissa on vaihtoehtoja sen suhteen millaisia testejä voi tehdä. Tyypillisimmät testityypit ovat AB-testi, monimuuttuja testi (multi variant test) ja split-testi. Nykyään monilla työkaluilla on myös mahdollista tuottaa personoituja elementtejä ja sisältöjä halutuille kohderyhmille, eli personoida sivustoa tarpeen mukaan.

Usein AB-testejä lähdetään tekemään kylmiltään ja ilman suunnitelmaa. Parhaaseen lopputulokseen kuitenkin päästään kun on selkeä suunnitelma siitä, mitä halutaan ja mitä ylipäätänsä kannattaa testata. Suunnitelmaa varten tarvitaan ymmärrystä asiakkaiden käyttäytymisestä, ongelmapaikkojen sijainnista ja jonkinlainen oletus siitä, miksi vierailija käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Ilman taustatyötä saatetaan keskittyä vääriin asioihin ja kohderyhmiin, jolloin tulos voi jäädä laihaksi, vaikka oletus olisikin ollut varsin hyvä.

Qurulla on vuosien kokemus erilaisten käytös-, käyttäjä- ja pullonkaula-analyysien tekemisestä sekä lukemattomien AB-testien, monimuuttujatestien, split-testien ja personointien toteuttamisista. Tarvittaessa voimme hoitaa AB-testauksen kokonaan yrityksesi puolesta tai voimme järjestää yrityksellesi koulutuksia AB-testauksen periaatteisiin ja käyttöön liittyen.

Katso myös analyysit ja insights.

Ota yhteyttä