Quru Blogi

Markkinoinnilla kasvua kiinteistöbisnekseen – Turun Teknologiakiinteistöt jatkaa kasvuaan

Kirjoittanut Quru | 21.8.2019 11:02

 

Turun Teknologiakiinteistöt on kiinteistösijoitusyhtiö, joka vuokraa toimitiloja ja kehittää Turun tiedepuiston alueen palveluita. Quru on ollut Teknologiakiinteistöjen digimarkkinoinnin kumppani jo useita vuosia ja yhteistyöhön on kuulunut muun muassa analytiikkaa, hakukonemarkkinointia ja datan integrointia eri alustoilta. Nyt uutena on otettu käyttöön mediaseuranta.

Pääsimme iloksemme haastattelemaan Teknologiakiinteistöjen viestintäjohtaja Terhi Marinia.

Mitä kuuluu Terhi? ”Hyvää! On hienoa nähdä, että Turun tiedepuiston aluetta kehitetään voimakkaasti niin Teknologiakiinteistöjen kuin muidenkin toimijoiden voimin. Olemme avanneet viime vuonna mm. vuorovaikutteisen elämyskokonaisuuden, vierailukeskus Joen”.Teknologiakiinteistöjen vuokraamien tilojen kasvanut kysyntä näkyykin yhtiön tunnusluvuissa liikevaihdon jatkaessa vuosittaista kasvuaan. Vuokralaisia on tällä hetkellä jo noin 300. (Lue Outi Kiilin haastattelu). Myös Teknologiakiinteistöjen vuokraamat Werstaan co-working-tilat ovat olleet erittäin suosittuja.

Yhteistyö Qurun kanssa digimarkkinoinnissa on ollut toimivaa: Terhin mukaan Qurun tuottamat raportit ovat olleet erinomaisia toiminnan seuraamisessa ja niiden pohjalta on myös suunnattu toimintaa, jotta saadaan markkinoinnista entistä tuottavampaa. ”Ei varmastikaan osattaisi näitä kaikkia miettiä itse”, Terhi toteaa. Myös Quru on Teknologiakiinteistöjen asiakas Qurun Turun toimiston sijoittuessa ElectroCityyn. Terhi kannustaakin alueen yrityksiä verkostoitumaan keskenään, onhan alueella hurja määrä yrityksiä.  

”Nautitaan loppukesästä ja nähdään syksyllä Teknologiakiinteistöjen tapahtumissa!”, kuuluu Terhin terveiset.

Tosiaan, eipä sitä koskaan tiedä millaista yhteistyötä eri toimialojen yritysten kanssa voisikaan kehittää.

Seuraa Turun Teknologiakiinteistöjä Instassa ja Facebookissa.